Huomenta-ketjussa rakennetaan toimivaa yrittäjyyttä  

Kansainvälistä franchising-päivää vietetään tänä vuonna 10. kesäkuuta. 

Franchising-yrittäjyys tarkoittaa toimintamallia, jossa yrittäjä saa luvan käyttää valmiiksi kehitettyä liikekonseptia vastineeksi maksamalleen ketjumaksulle. Franchising antaja luo, omistaa ja kehittää brändin, liiketoimintamallin ja osaamisen. Franchising-ottaja toteuttaa sitä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä?  

Franchising kääntyy suomen kielessä usein muotoon ketju ja käytän sitä helppouden vuoksi. 

Ketju rakentaa yritysilmeen, brändin, ja tekee sille ohjeistuksen. Ketjun tarjoama kattomarkkinointi huolehtii brändin tunnettuudesta ja mielikuvasta kohderyhmän ja asiakkaiden suuntaan sekä tietysti houkutellakseen yrittäjiä liiketoimintaan tekemään.  

Liiketoimintamalli kuvataan ketjuohjeistuksessa tai käsikirjassa. Keskeinen periaate on, että ohjeistus on hyvin yksityiskohtainen, toimintamalli tunnistettava ja siihen on sitouduttava. Ketjuyrittäjyys on tunnistettavissa, samanlaista ja säännönmukaista palvelun tai tuotteen tuottajasta, yrittäjästä, riippumatta. Parhaimmillaan ja helpoimmillaan yrittäjyys ketjussa antaa yrittäjyyden vapauden ja vastuut sekä tuen, johon nojata. 

Vastineeksi ketjun liittymismaksulle ja jatkuvalle ketjumaksulle yrittäjä saa monipuolisia palveluita. Näitä ovat markkinointi, kirjanpito, koulutus, tuotetuki, kehitystyö. Voisin sanoa näitä yrittäjyyden välttämättömäksi pahaksi, joita ilman yritystoiminta ei ole mahdollista eikä arki rullaa. Juuri ne asiat, joista valtaosa yrittäjistä enemmän kuin mielellään luopuu. 

Ketjuyrittäjä on yrittäjä kaikkine yrittäjyyden vastuineen ja velvollisuuksineen. Ketjun brändin takana jokaisella yrittäjällä on oma yritys, jonka kautta yrittäjyyden velvollisuudet, kirjanpito, työsuhteet, palkanmaksu, vakuutukset, toimitilavuokrat ja niin edelleen hoidetaan. Usein asiakas ei ajattele tätä, eikä usein ole tarpeenkaan. Ketju huolehtii, että yrittäjät toimivat lain ja asetusten mukaisesti. 

Huomenta-ketju 

Huomenta-ketju on jo 20 vuoden ajan tuottanut vastuullista yrityssiivousta asiakkaillemme. Puhtautta pintaa syvemmältä, sen me lupaamme. 

Kaikkien ja kaikkea Huomenta-yrittäjien toimintaa ohjaa Huomenta yrittäjän käsikirja. Siinä olemme kuvanneet yksityiskohtaisesti palvelumallin, käytettävät työvälineet sekä ympäristöystävälliset puhdistusaineet ja energiaa sekä vettä säästävät työohjeet. Käsikirja ohjaa asiakaskohtaamisia ja asiakkaan hoitoa tapaamisesta, palvelun tuottamiseen ja laskutukseen sekä palautteen ja reklamaation hoitoon. Me Huomenta-ketjun toimihenkilöt olemme yrittäjien tukena päivittäisessä työssä ja valvomme lupauksen toteutumista säännöllisillä auditoinneilla sekä kohteissa että toimintamallin toteutumisessa. 

Huomenta-ketjussa jokainen yrittäjä toimii lain, asetusten ja työelämän vaatimusten mukaisesti. Mitään muuta emme hyväksy tai katso läpi sormiemme. Jokaisen siivoustyötä tekevän yrittäjän ja heidän työntekijänsä tulee saada oikeudenmukainen palkka ja työnantaja velvoitteiden tulee olla asianmukaisesti hoidettuna. Huomenta-yritysten kirjanpito ja palkanmaksu hoidetaan ketjun valitseman kirjanpitoyrityksen kautta. Viikoittaisissa palavereissa Huomenta toimihenkilöt ja kirjanpitotoimisto käyvät läpi yrittäjien talouteen liittyviä asioita. Pidämme huolen, että olemme koko ajan tilanteen tasalla ja reagoimme nopeasti tilanteen niin vaatiessa. Vastuullisuuden varmistamisen kumppanina meillä on Vastuu group ja jokainen Huomenta-yrittäjä kuuluu Luotettava Kumppani -rekisteriin. 

Ketjuna toimiminen tarkoittaa Huomenta-yrittäjien tukemista, jotta he voivat tarjota parasta mahdollista ja ennen kaikkea sopimuksen mukaista palvelua asiakkaillemme. Vuoden 2026 ja 2027 aikana tulemme jatkokouluttamaan kaikki Huomenta-yrittäjät vastuullisuuden ja Tapa toimia -mallin osa-alueilla. Huomenta-ketjun valtavana voimavarana on kaikki tietotaito ja alan edelläkävijän Luotean hyödynnettävissä oleva asiantuntemus. Yhdessä rakennamme Huomenta-yrittäjien koulutukset. 

Tutustu Huomenta-yrittäjiin täältä

Huomenta-ketjun pienyrittäjältä ostettu siivouspalvelu takaa asiakkaalle laadun ja vastuullisuuden 

Asiakkaillemme palvelun ostaminen Huomenta-yrittäjältä tarkoittaa tasaista ja palvelukuvauksen mukaista laatua työnsuorittavasta yrittäjästä huolimatta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että siivoustyön tekevä yrittäjä olisi kuka tahansa, päinvastoin. Yrittäjälähtöinen toimintamme on ketterää ja asiakkaan tarpeet huomioivaa. Asiakkaalla on suora kontakti Huomenta-yrittäjään, jolloin palautteen antaminen ja siihen reagointi on nopeaa sekä suoraviivaista. Tavoitteemme on ylittää asiakkaan odotukset, olemalla proaktiivinen palvelujen tarjoaja. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Huomenta-yrittäjä tekee havaintoja kohteessa, ehdottaa lisäpalveluita ja sopii niiden toteuttamisesta asiakkaan kanssa. Läpinäkyvyyttä asiakkaalle tuo, kun teemme tilakohtaisen palvelukuvaksen, jossa erittelemme sopimuksen sisältävät työt kohteessa. Lupaamme puhtauden tason, joka on asiakkaan kanssa yhdessä kartoitustapaamisessa sovittu. Ja tämän toteuttaa se tuttu Huomenta-yrittäjä. 

Kesäisin terveisin, Niina 

Voit jättä tarjouspyynnön siivouksesta yhteydenottolomakkeellamme

tai olla suoraan yhteydessä myyntipäällikkö Niinaan:

Niina Jaako 
Huomenta myyntipäällikkö – Luotea 
040 840 7524 
niina.jaako@luotea.com 

Samankaltaisia julkaisuja