Sisäilman laatu paremmaksi huomioimalla yläpölyt
Sisäilman laadulla voidaan vaikuttaa vahvasti työhyvinvointiin ja terveyteen. Epäpuhdas sisäilma on vaikeasti havaittavissa, sillä siitä johtuvat oireet eivät ilmene heti eikä niitä välttämättä osata yhdistää huonoon sisäilmaan. Työpaikalla vietetään suuri osa päivästä, jolloin pidemmällä aikavälillä pienetkin epäpuhtaudet voivat vaikuttaa omaan hyvinvointiin suuresti.
Sisäilman laatu on tärkeä tekijä työhyvinvoinnissa
Allergia- ja Astmaliiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaa (Martat.fi) kertoo, että ihminen voi olla allerginen huonepölyn sisältämille erilaisille proteiineille, ei varsinaisesti itse pölylle. Enimmäkseen oireet ovat ärsytysoireita, mutta esimerkiksi eläinallerginen voi saada allergisia oireita. Ärsytys- ja allergiaoireet ovat hyvin samankaltaisia, tyypillisesti nenän tukkoisuutta ja nuhaoireita, mutta joillekin saattaa tulla myös astmaattisia oireita.
Yläpölyt pitäisi puhdistaa jopa 2kk välein
Vaikka nykyään siivoaminen on hyvällä tasolla näkyvillä olevilta paikoilta, pölyjen puhdistusta tehdään vielä liian harvoin. Yläpölyllä tarkoitetaan tilojen yläosiin, kuten valaisimien, hyllyjen ja ilmastointikanavien päälle kertyvää pölyä. Rakennusinsinööri, FM Esko Korhosen (Yle, 2011) tutkimuksen mukaan ylätasoen pölyt on syytä puhdistaa jopa 2kk välein. Pöly alkaa laskeutumaan pikkuhiljaa alemmille tasoille ja aikaa myöten sinne kertyy mikrobeita ja kuituja, joilla saattaa olla vaikutusta työntekijän viihtyvyyteen ja pahimmillaan aiheuttaa oireita.
Jos pölyjä ei puhdisteta, kasvaa ylläpitosiivouksen tarve. Pölyjen siivouksella voidaan näin säästää kustannuksia ja investoida terveyteen. Huomenta-yrittäjämme puhdistavat yläpölyjä ammattitaidolla jokaisesta kohteesta niin toimistoista, myymälöistä, tuotantotiloista kuin muistakin liiketiloista.
Parempi sisäilman laatu ja viihtyisämpi työympäristö
Yläpölyjen siivoamisella voidaan vaikuttaa työympäristön viihtyvyyteen, vaikka tämä pöly ei ole näkyvillä. Kun yläpölyä kertyy liikaa työtilaan, sisäilman laatu alkaa kärsimään.
Siksi on äärimmäisen tärkeää pitää työympäristö puhtaana ja terveellisenä poistamalla säännöllisesti ylätasoilla lojuva pöly. Säännöllinen siivous ja huolto voivat auttaa ennaltaehkäisemään sisäilman laadun ongelmia ja tukemaan työntekijöiden hyvinvointia. Työpaikkojen tulisi kiinnittää huomiota yläpölyn hallintaan osana yleistä työympäristön turvallisuutta ja viihtyvyyttä edistävää strategiaa.
Muuttosiivous, muutto siivous, siivous muutto, yrityssiivous, toimistosiivous, yritys muutto siivous, siivous yrityksille, 10 vinkkiä yrityksen muuttosiivousta varten
Tilaa yläpölyjen siivouspalvelu yrityksellesi!
Huomenta-ketju tekee yläpölyjen pesut ja muut perussiivoukset niin pienille kuin suurille yrityksille, ja jatkamme siivouspalveluita myös uusissa toimitiloissasi. Lue lisää Huomenta-ketjun siivouspalvelusta, tai pyydä suoraan tarjous! Vastaamme kysymyksiisi mielellämme.
Tutustu Huomenta-ketjuun myös sosiaalisessa mediassa!
Huomenta-ketju on aktiivinen myös sosiaalisessa mediassa, kuten Instagramissa ja Facebookissa ja LinkedInissä. Käy kurkkaamassa, ja ota meihin halutessasi yhteyttä!