Raikkaat juhannuslöylyt
Lämpimät helteet ovat saapuneet Suomeen taas pitkän talven jälkeen ja mökkikausi on parhaimmillaan. Makkaranpaiston ja halkojen pilkkomisen ohella on hyvä taas ottaa mökkisauna puhdistuksen kautta käyttöön. Sauna olisi hyvä pestä kaksi kertaa vuodessa perusteellisesti ja mikä mukavampi tapa tehdä tämä kun kesän pitkinä iltoina järven rannalla, kuikan säestäessä.
Saunan likaisuuteen tietysti vaikuttaa käyttöaste, mutta harvemminkin käytettävää saunaa olisi hyvä pestä hygieniasyistä. Saunassa oleva kosteus ja lämpö edesauttavat lian pinttymistä puupintoihin, mutta onneksi puhdistukseen ei tarvita sen ihmeellisempiä välineitä tai aineita, vaan siivous sujuu sutjakkaasti ihan joka kodin siivoustarvikkeilla. Aineiksi riittää ihan joko mäntysuopa, yleispuhdistusaine tai saunanpuhdistusta varten suunnitellut aineet.
Ennen lomille lähteä voi myös tilata oman toimiston saunan siivouksen kesäkuntoon lähimmältä Huomenta-yrittäjältä.
Tarkista kiukaan kunto
Talvikauden jälkeen on hyvä aluksi tarkistaa saunan kiukaan kunto ja tarvittaessa vaihtaa kivet uusiin. Vanhat kivet voi ottaa likoamaan vedellä täytettyyn ämpäriin pölyn irrottamista varten. Kiukaan tarkistuksen ja mahdollisen imuroinnin jälkeen irtokalusteet viedään ulos ja otetaan harjalla irtoroskat lattioilta pois. Myös seinät ja katto olisi hyvä harjata kevyesti.
Lauteiden pesu
Seuraavaksi lauteet ja muut puupinnat on hyvä kastella lämpimällä vedellä, jotta puun syyt aukeavat. Tämä auttaa lian irtoamista lauteista ja muista puupinnoista. Lämpimän veden jälkeen, heitä lauteille yleispuhdistusaineliuosta. Vältä kuitenkin klooripitoisia puhdistusaineita lämpimässä saunassa, sillä kloori on terveydelle vahingollista haihtuessaan.
Yleispuhdistusaineen voi antaa hetken vaikuttaa, jotta pinttyneinkin lika saadaan pois lauteista. Tämän jälkeen sauna harjataan pehmeällä harjalla, pesulapulla tai hankauspesimellä puiden syiden mukaisesti. Mikäli käytössäsi on laudinpesin, saat sillä helposti myös lauteen välit ja sivut putsattua.
Pesun jälkeen lauteet ja puupinnat kastellaan kylmällä vedellä kauttaaltaan, jotta pesuaine saadaan pois ja puun syyt sulkeutuvat. Viimeiseksi lattiapinta vedetään lastalla suurimmista lätäköistä ja saunaa voidaan lämmittää kaiken lopun kosteuden haihtumista varten.
Sitten on jo mukava nauttia puhtaassa saunassa jo koivuvastan tuomista tuoksuista. Hyvien löylyjen jälkeen onkin mukava heittää talviturkki ja tarkastaa perin pohjin järven lämpötila. Mukavaa ja turvallista juhannusta!